Tuolin käsinojat on nyt käsitelty. Ne ovat tammea eli eivät ole näin tummat kuin kuva antaa ymmärtää.
Hioin niiden pintaa varovasti 000-teräsvillalla ja lisäsin öljyä puuvillarätillä niin moneen kertaan, kuin niiden pinta imi öljyn itseensä. Niistä tuli mageet. En muuta niille teekkään, saavat olla "ronskit".
En aio kiinnittää käsinojia vielä, jotta tuoli on helpompi verhoilla, mutta sovittelen niitä tässä matkan varrella kun rakennan selkänojaa.
Selkänojassa on nyt heinät ja tästä jatketaan kutakuinkin samaan tahtiin kuin istuinosassakin.
Tähän selkänojaan ei ommella reunatukiompeleita.
Joka tapauksessa tuoli alkaa muistuttamaan tuolia koko ajan enemmän ja enemmän ja tekijän itsetunto on näin ollen nousujohteinen.
Kuka lauloikaan: mitä vaistoillas teet, kun linnut pesästään on pois lentäneet?
Paljonkin.
Poikamme (26 v.) sai tänään moottoripyöräkortin. Voi beibi, never ride faster than your guardian Angel can fly.
Meillä oli hieman rauhaton viime yö. Herättiin klo 02.37 rapinaan ja hienoiseen kolinaan. Meistä rohkeampi (joka en ollut minä, koska mielestäni ääni lähti hiireä isommasta) meni tarkistamaan tilannetta. Ääni paikallistettiin keittiön kattoon. Siippani kopautti kattoa jollakin muutaman kerran ja meteli loppui.
Takaisin nukkumaan. Tiedättehän, juuri kun uni tulisi uudestaan, metelikin alkoi uudestaan. Taas kopautukset, odotus, hiljaista. Sitten takkahuoneesta kuului:
- Jumalauta!
- Mitä? Mitä siellä on? Kysyin.
- Terassilla on kissa! Ei kai se tippunut katosta? KISSA?
- Niinkuin omenat puusta kun sitä ravistaa? Vitsailin.
- Ei voi - ei millään, ei meillä tollasia reikiä katossa ole.
No ei ole. Ei tiedetä mikä se oli. Kissa oli sattumaa. Ehkä sekin oli kuullut tunkeilijan.
Olisiko pieni tupatarkastus kuitenkin paikallaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti