sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa varovainen paluu tähän maailmaan

Tosiasiahan on, että en ole ollut täällä piiiitkäään pitkään aikaan. Enkä sitä edes selittele.
Pelkoni on, että ohjelmaan on tullut niin paljon päivityksiä, että en osaa mitään. Tämä postaus on siis testi. SRY mahdolliset kommellukset. Nyt testaan kuvan hakemista - 4. kerta...



Näinhän nämä tähän tupsahtivat! Vasemman puoleisessa tuolissa ei ole läikkää keskellä kappaa, vaan kamera on napannut jonkun ylimääräisen tsydeemin mukaan.

Tänään vein asiakkaalle tämän yllä olevan peruskorjatun ja uudelleenverhoillun Simpukka -kaluston.
Kaluston selkänojat ovat Annalan Kelo -kangasta ja istuinosat  Italialaista erittäin korkealaatuista semianiliini  nahkaa. Selkänojien tereet ovat myös nahkaa.

Kalusto on upea! Sitä ovat ihastelleet verstaallani käyneet asiakkaat, muutama collega ja mentorini.
Itsekin olen erittäin tyytyväinen siihen. Mistään en ole oikonut enkä mennyt aidan matalimmasta kohdasta, kaikki on taas silitelty ja hiottu viimeisen päälle!

Alla olevasta lähdettiin liikkeelle.



Jee - asiakkaalta tuli juuri viesti: Kiitos vielä kerran lämpimästi! Vieraat lähtivät juuri ja ihastelivat hekin kovin. Kyllä nyt kelpaa katsoa tähtitanssijoita teeveestä. Terv. Anu&Matti

Tekijälle parasta palautetta ikinä! Kiitos!

Oltiin mennä viikolla H:n (rakas aviomieheni - jos ette muistaneet) kanssa kiinalaisessa ravintolassa lounaalla. Omistaja sanoi jotakin tähän tapaan:
Syökää paljon, rauhassa ja rakkaudella. Se pitää lämpimänä nyt kun on talvi.

Tämä ei ole kiinalaisen ravintolan annos vaan meidän su ruoka. Ei todellakaan kevyt, huh huh. Mutta vissiin me nyt jaksetaan ja pysytään lämpimänä.