keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Talviunilta pois!

Mihin tämä aika menee! Juuri loin lunta ranteet väärinä ja mietin, mihin sen kaiken laitan. Ja nyt omenapuut puhkeaa kukkaan! Eipä aikaakaan, kun mietin, mihin laitan kaikki omenat!

No, paljon on tehty ja nähty sitten lumimassojen ja paljon tehdään ennen omenoita:

Helmikuussa oltiin Kazakhstanissa. Unohtumaton matka! Pääsin osallistumaan avecina mieheni työmatkalle Aasian maiden olympialaisiin.  Eipä ole sellaista matkaa meikäläisellä ennen ollut ja luulen, että ei tulekkaan. Meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia! Olimme Kazakhstanin naisten jääkiekon maajoukkueen vieraina. Kaiken kaikkiaan Kazakhstanissa ihmiset olivat ystävällisiä, luonto upea (mitä sitten onkaan kesällä), ruoka maukasta ja nähtävyydet ja ostosmahdollisuudet tietenkin paikoillaan! Suosittelen paikkaa lämpimästi. Itse ajattelimme ehkä mennä kesällä, tai ensi talvena laskettelemaan.








Kaikkea muutakin on tehty: olen saanut opintoni tällä erää päätökseen ja valmistunut, verhoilutöitä on ollut mukavasti ja varsinaista palkkatyötäni olen tehnyt innolla - parhaillaan on menossa mielenkiintoinen, iso koulutusprojekti.

Seuraava projekti on tuleva verstaani. Siellä on piha saatu suht koht kuntoon ja seuraavaksi mennään sisälle.
Siellä ei tarvitse kuin pestä kaikki katosta lattiaan. Sitten voikin ruveta vielä vähän purkamaan, kittaamaan, hiomaan, maalaamaan, tapetoimaan, pesemään ikkunoita, siivoamaan, sisustamaan ja kaiken huipuksi: muuttamaan kotiverstas sinne, omalle paikalleen! Tällä välin on tietenkin ruoho kasvanut verstaan  JA kodin puutarhoissa niin, että se pitää ajaa....

Toivottavasti ihana, rakas, korvaamaton aviomieheni/kokki-/remontti-/talonmieheni kestää tämän kaiken :)

Ollaan me vedetty lonkkaakin oikein olan takaa. Edellä mainittu avustajani täytti 50 v. kevättalvella ja sitä juhlittiin luxustasoisesti Dominikaanisessa (ilmoitin haluavani saman kohtelun sitten muutaman vuoden päästä).






Tästä asetelmasta on kaiken kaikkiaan hyvä lähteä kohti tulevaa kesää!!

Remonttikuulumisiin!

torstai 6. tammikuuta 2011

2011 lähtölaskenta on alkanut!

Uuden vuoden vaihde ja alku on ollut sopivassa suhteessa lepäilyä ja töitä.
Välipäivinä vedettiin hieman lonkkaa ja sitten jatkoin työn alla olevaa rokokookalustoa.
Kalustossa on kaksi tuolia ja sohva. Aloitin tuoleista. Sohva odottaa purettuna UUDESSA verstaassani!
(Kylläpä tuntui hyvältä kirjoittaa tuo!)





















Tuolit ovat nyt istuimien liinauskangasta vailla.

















Tänään myös ulkoiltiin ihanalla Lohjanjärven jäällä. Käytiin katsomassa kitebordareita ja juoksutettiin  meidän sohvaperunaa....

















Mekin saatiin punaiset posket.
Nautitaan ihanasta talvestamme!

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2011!















Nyt alkaa tämäkin vuosi olla pikkuhiljaa verhoiltu ja on aika rauhoittua joulun viettoon.
Toivotan Teille ja läheisillenne oikein
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kiireinen sunnuntai

Pitäisikö sunnuntain olla lepopäivä?
No eipä ollut. Mukava päivä, mutta ei lepoa.

Aamulla tehtiin lumitöitä ja sitten (taas) opeteltiin verstaan puuhellan käyttöä.
Ei meinata millään saada hellaa vetämään - tai siis joskus vetää ja joskus ei (vastaisuudessa olisi kiva tietää sen aikataulu).
Mikä ihmeen kikka meiltä on jäänyt huomaamatta?

Mutta nyt, katsokaa - kylläpäs piipusta nousee nätti savu!
Tänään savua tuli piipusta enemmän kuin avonaisista ikkunoista ja ovista!
Tämä on paljon mutkikkaampaa kuin ensin ajateltiin...

















Hella jäi lämmittämään, me lähdettiin lumikenkäilemään.
Käytiin katsomassa, että mökillä on kaikki hyvin.
Olihan siellä, kaikista myrskyistä huolimatta.

















Sillä reissulla sai punaiset posket!
Älkää välittäkö nokisesta takistani - siihen on syynsä.


lauantai 11. joulukuuta 2010

Uudella verstaalla aloitettu työt (siis muut kuin remonttityöt)!

Uudella (joskin ei vielä kunnostetulla) verstaalla on tänään aloitettu ensimmäinen työ!
Tämä jää talon historiaan ja ajattelinkin tehdä jostakin työvaiheesta taulun seinälle.


















Vaahtomuovia käsinojassa!
Nyt vuosikymmenien jälkeen se murenee punaiseksi tomuksi lattialle.

Me yritettiin luoda talvimaisemaan hiukan tunnelmaa. Vaikka verstaalla sisällä onkin (vielä) hieman kolkkoa,
laitettiin useaan ikkunaan joukukynttilät tunnelmaa luomaan.



Vanhoille joustimille on monta käyttöä - tässä muutama





Erityisesti tässä minua kiehtoo kahden rosoisen ja eri aikakautta olevan asian kohtaaminen.
Joustimet voivat olla 50 v. vanhat,  koiranruokapurkki tätä päivää, joskin se on ollut vähintään yhden vuoden
"tekeytymässä" luonnon armoilla.

Näistä tehtiin kuja portaille ja lasikuistille, ovat oikein viehättävän näköisiä.

Nämä löydettiin autotallin periltä. Siippani serkut ovat tehneet nämä koulussa vuonna jotakin - ihania.
Sopivat verstaan tyyliin.



perjantai 10. joulukuuta 2010

Verstasprojekti - osa II


















































Uuden verstaan myötä meille tuli mahdollisuus kuskata kaikki tulevat projektit kotoa uudelle verstaallemme.
Saatiin kaivattua tilaa ja avaruutta - meillähän suorastaan kaikuu!

Alla tunnelmia verstaan yhdestä  jos toisestakin "varastosta".














































Tästä huonneesta ei koskaan poisteta Lumikkia ja 7 kääpiötä!
Aivan ihana!
















Kotona ei ihan sisustettu näiden kalusteiden kanssa, vaikka ne meillä kauan olikin.
Lipasto on mummolastani, kalusto asiakkaani suvulta.
Tämä sisustus on verstaamme yläkerrassa.





















Tähän huoneeseen on maalattu mamman ja papan nukkumapaikat lattiaan;
Selma ja Einari.
Me ei koskaan laiteta mitään maalia tämän taideteoksen päälle!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Verstasprojekti - osa I

Asumiskäytössä oleva talo muuttuu pikkuhiljaa verstaaksi. Paljon on työtä.
Keittiön ikkuna oli peitetty kaapeilla. Me haluttiin se esiin - siitä paistaa ilta-aurinko kauniisti sisään.

















Eilen tyhjennettiin kaikki tulipesät. Keittiöstä löytyikin ylläri.
Uunin pesä oli tungettu täyteen kertakäyttölautasia ja maitotölkkejä.
Uh mikä haju!
Päätettiin laittaa nuotio päälle. No - ei pelkistä maitotölkeistä ihan tällaista nuotiota tullut.
















Minä laitoin ikkunaan pahvisuojan että edes jossakin lämmin ois...































Eihän tämä nätti ole, mutta ajaa sen asian, että kun lasikuistille tupruttaa tuulta ja vähän luntakin, viima ei pääse ihan suoraan puhaltamaan vintille.
Sitten kun kuisti on kunnostettu, teen tämän virityksen paikalle sopivan taulun.





















Seuraavaksi eteinen - kaikki kamalat tapettikerrokset seinistä pois ja ihanat raakalautaseinät esiin.
Kamala muovimatto sai myös lähtöpassit.

Verstaalleni tullaan punaista lautalattiaa pitkin!





































Yllä oleva kuva antaa osviittaa siitä, mitä verstaani tunnelmalta haluan - vanhaa, rosoista ja ronskia, mukaan pikkaisen myös modernia ja vähän luksustakin, jossakin yllättävissä paikoissa.
Sitten pitää tietysti myös työkalujen ja tarvikkeiden mahtua joukkoon.
















Palataan - nyt keskityn linnan juhliin ja kauniiden pukujen kankaisiin!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Vihdoinkin oma verstas!!!!!

Meidän koti ei ole enään varasto! Ja imurilla pääsee nurkkiin!!!! Tulossa siis ihmeellinen siivouskokemus!
1 vuosi ja 8 kuukautta sitten sain luvan muuttaa verstaani  autotallista sisätilohin.
Tässä ajassa tutuksi koko perheelle tuli flokit ja heinät ja kaikki muukin, rokokookaluston purkujätteistä puhumattakkaan.
Nyt minä sain oman verstaan!!!!
Rosoisen - lautalattioineen, kakluuneineen, puuhelloineen (täytyy opetella keittämään kahvit siinä)  ja betoniseinineen.

Tästä alkaa omenapuiden ja koivujen katveessa olevan verstaan tarina.






























Verstaan ilme saa olla rosoinen ja ronski. Silti on töitä, huh huh...
















Osa porukasta oli jo nyt tosi kyllästynyt koko projektiin - oli kylmä, catering ei toiminut, henkilökunta keskittyi muuhun kuin koiraan,  jne....
















Mulla oli tosi rauhallinen ilta päivitellä blogia.

Nyt haen lasillisen viiniä ja vaan ihmettelen.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Jotakin uutta, jotakin vanhaa...

Ohessa lyhyt oppimäärä, kuinka "uudesta" vanhasta saa perinteisesti tuunaamalla kaunista.
Tuolien runko on umpipuuta, istuimissa oli vaahtomuovi ja selkänojissa muotoon puristettu lastulevy.
















Tuolit olivat klenkallaan joka suuntaan, joten ne piti purkaa ja liimata uudelleen, ei muuta kuin palapelihommiksi...































Tuolien rungot putsasin 000-teräsvillalla ja huonekalujen puhdistukseen tarkoitetulla puhdistusaineella. Pinnan sivelin öljyllä, näin pintaan tulee kaunis, silkinhimmeä hohto. Ja kalusteet tykkäävät!
















Istuimien pohjat tein satulavyöristikosta.
















Istuimien täytteeksi laitoin keinojouhta. Keinojouhen päälle tuli vekahuopa ja liinauskangas. Sitten varsinainen verhoilukangas.

















No nyt pomppasikin jo valmiiseen tuoliin.
Joka tapauksessa, selkänoja oli muotoon purístettua lastulevyä, siihen laitoin "fyllingiksi" harmaavanua ja verhoiluvanun, sitten liinauskangas ja varsinainen verhoilukangas.


















Selkänojan kangas on Orient Occidentin Liceo, istuimissa on Sublim.





Tuoleista tuli mielestäni tyylikkäät!
Tuolit ovat myytävänä - jos kiinnostuit, laita viestiä verhoiluntaika@gmail.com

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kokeilua, kokeilua.....

Ihan kuin ei olisi tarpeeksi vielä tekemistä, niin pitipähän kokeilla valotaulun tekemistä. Kun idea pukkaa päälle, siitä ei pääse yli eikä ympäri muuta kuin kokeilemalla.

















Maalasin tekstiilimaalilla kukat mustaan samettikankaaseen, tein valoille pienet napinlävet ja pingotin kankaan rimojen ympäri. Aika kiva! Ja näitähän saa sitten kuosiltaan joka lähtöön....





















Meneillään oleva projekti on jo hyvällä mallilla.