Näytetään tekstit, joissa on tunniste solmu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste solmu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Rambojumppaa


Viime viikon 8 tunnin solmusulkeiset on ohi. Tässä kuvassa on valmiina asentosidonta. Valmiiksi tulivat myös poikittainen tukisidonta, välitukisidonta ja reunatukisidonta. Vau – mitä rakoista ja kipeistä sormista! Olen itsekin tyytyväinen tulokseen. Huomenna ryhdyn rakentamaan kovareunaista perustusta joustinpohjan päälle. Mielenkiintoista, siitä se alkaa rakentumaan.

Taidan hieman palkita itseäni. Kuvassa muuten jokanaisen must - kuohuviinipullon avaaja!
Ai niin, perjantai aamuna menin poikkeuksellisesti bussilla töihin. Joka kerran varaudun kuulemaan tahtomattani yhden jos toisenkin puhelinkeskustelun tunnin matkan aikana, ja olematta siis torkkumatta kun ympärillä selvitellään asioita kovaäänisesti. Niin tehtiin tänäänkin. Juttu meni näin (tai siis näin minä sen ymmärsin): Kaksi nuorta naista suunnitteli jumppatuntia joka vedetään miehille. Bussissa istuva ehdotti, että vedetään veren maut suuhun tosi yksinkertaisilla liikkeillä, mutta sitäkin rankemmin. Ja kun vetäjiä on kaksi, vuorotellaan, niin jaksetaan hyvin yksi rupunen tunti. Voi, säälin jo miespoloisia. Seuraava ehdotus oli pukeutuminen: tiukat ihonväriset trikoot, joiden päälle mustat mikroshortsit, vihreä tiukka toppi, armeijan kangasta oleva huivi päähän, mustat nahkahanskat käteen, aurinkolasit silmille, kasvomaalaus mustalla huulipunalla! Rambomeininkiä. Olikohan tämä veroviraston tarkastusosaston kirjanpitäjille tarkoitettu tunti? Vai polttariporukalle? Likoilla oli hyvä meininki.

Tulinkin bussilla töistä. Tosin en päässyt kuin puoleen väliin niin bussi hajosi, eli kotimatka ei sujunut niin rattoisasti kuin menomatka.
Mutta onneksi on perjantai ja aurinko paistaa, nautitaan siitä - ja palkitaan itseämme!


keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Olen NIIIIN ylpeä itsestäni!


Tänään oli ohjelmassa joustinten kiinnitys satulavöihin. Oli kuitenkin yksi asia vielä tekemättä. Uudet jouset on riftattava oikeaan asentoon ennen käyttöä. Olin todella onnellinen kun tuolissani on vain 12 joustinta. Jos kämmenet tulivat kipeäksi riftaamisesta, sormenpäät tulivat kipeäksi solmujen tekemisestä ja kiristämisestä. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, joskin kipeillä kourilla.!

Uutta projektia pukkaa. Ransu ja sen kaveri Romeo testaavat josko näistä mitään tulee koskaan. Tulette kuulemaan ja näkemään että kyllä, aikanaan!