Näytetään tekstit, joissa on tunniste lämmin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lämmin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Shoppailua (lue: naisen tuskaa)


Lauantaiaamuna tälläydyin ja lähdin tomerana vaateostoksille. Nyt vaatekaappi kuntoon! Neljännessä kaupassa tajusin, että saalis jää kovin vähäiseksi. Ja miksi? Näytin kaikissa tamineissa kuin makkarankuoreen ängetyltä (enkä sovittanut 3 numeroa pienempää kuin olen). Nöyryytys pukukopissa oli totaalinen. Seuraavaksi marssin kangaskauppaan ja ostin hamekankaan. Edes jotakin, ettei tarvitse mennä tyhjin käsin kotiin. Toinen juttu on, koska hame valmistuu. Nämä veti meikäläisen naaman totiseksi (olen kuvassa 1v 2 kk - ei makkaroita?? :) ).





Meidän naapurin Aava (5 v.) kysyi, miksi meillä roikkuu sipulipussit puussa?
Minä puolestani kysyin, miksi ilma ei lämpene, vaikka ulkona paistaa aurinko?


perjantai 27. maaliskuuta 2009

Auringon kimallusta


Tämä kuva vaati koneelta komennon: Lataa suureen kokoon. Sen verran upeita jääpuikot ovat auringon säteiden hyväilyssä. Kohta niistä ei ole jälkeäkään...
Perjantai-iltapäivällä istuskeltiin hetki talomme seinustalla, mihin iltapäivän aurinko osui suoraan, mutta tuuli ei. Lämmintä oli 17'C. Hetken tunteeseen, että on lämmin, oli ihana tuudittautua. Ja kyllä aurinko lämmittikin poskia, mutta heti kun aurinko alkoi hiipua, tuli kylmä.

Voi kun nämä lumet sulaisivat nopeasti!





Sitten hipsittiin sisälle salaatin tekoon ja takan lämpöön. Huomenna on projektituolin kanssa vaikea vaihe edessä. Tunnelmia siitä myöhemmin lisää.