Näytetään tekstit, joissa on tunniste öljy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste öljy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Nousujohteinen itsetunto




Tuolin käsinojat on nyt käsitelty. Ne ovat tammea eli eivät ole näin tummat kuin kuva antaa ymmärtää.
Hioin niiden pintaa varovasti 000-teräsvillalla ja lisäsin öljyä puuvillarätillä niin moneen kertaan, kuin niiden pinta imi öljyn itseensä. Niistä tuli mageet. En muuta niille teekkään, saavat olla "ronskit".
En aio kiinnittää käsinojia vielä, jotta tuoli on helpompi verhoilla, mutta sovittelen niitä tässä matkan varrella kun rakennan selkänojaa.








Selkänojassa on nyt heinät ja tästä jatketaan kutakuinkin samaan tahtiin kuin istuinosassakin.
Tähän selkänojaan ei ommella reunatukiompeleita.

Joka tapauksessa tuoli alkaa muistuttamaan tuolia koko ajan enemmän ja enemmän ja tekijän itsetunto on näin ollen nousujohteinen.




Kuka lauloikaan: mitä vaistoillas teet, kun linnut pesästään on pois lentäneet?
Paljonkin.
Poikamme (26 v.) sai tänään moottoripyöräkortin. Voi beibi, never ride faster than your guardian Angel can fly.


Meillä oli hieman rauhaton viime yö. Herättiin klo 02.37 rapinaan ja hienoiseen kolinaan. Meistä rohkeampi (joka en ollut minä, koska mielestäni ääni lähti hiireä isommasta) meni tarkistamaan tilannetta. Ääni paikallistettiin keittiön kattoon. Siippani kopautti kattoa jollakin muutaman kerran ja meteli loppui.
Takaisin nukkumaan. Tiedättehän, juuri kun uni tulisi uudestaan, metelikin alkoi uudestaan. Taas kopautukset, odotus, hiljaista. Sitten takkahuoneesta kuului:
- Jumalauta!
- Mitä? Mitä siellä on? Kysyin.
- Terassilla on kissa! Ei kai se tippunut katosta? KISSA?
- Niinkuin omenat puusta kun sitä ravistaa? Vitsailin.
- Ei voi - ei millään, ei meillä tollasia reikiä katossa ole.
No ei ole. Ei tiedetä mikä se oli. Kissa oli sattumaa. Ehkä sekin oli kuullut tunkeilijan.
Olisiko pieni tupatarkastus kuitenkin paikallaan?

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Vappufiilistelyjä



Vappuaattona töistä kotiin tullessani meillä oli täysi vappurähinä päällä. Meidän Ransu oli hyökännyt naapurin Nallen kimppuun. Nallen! Nehän on bestiksiä! Tai ainakin oli. Nalle on niin lempeä kuin vain vanhemman puoleinen kultainen noutaja voi olla. Mikä ihme tähän meidän lapaseen meni? Lukeeko sen vappupullon pohjassa R (=rähinä)? Kyllä Ransun isäntää ja emäntää hävetti. Toivoteltiin kuitenkin hauskaa vappua jne.




Vappu vietettiin mökillä. Katseltiin ja kuunneltiin lintujen kevätpuuhia. Telkiltä ei voinut välttyä - ne on lahtemme äänekkäimmät kaverit. Samat jätkät tappelee reviireistä vuosittain. Ne ottavat kovin yhteen silkkiuikkujen kanssa. Vappurähinät niilläkin. Yksi on nimetty Arskaksi. Ei voida tietää, onko se se sama joka kesä, mutta telkkä kuitenkin. Peipponen bongattiin. Rantasipi piti sen päiväistä meteliä, että sitä ei voinut olla huomaamatta, se on hauska keikistelijä. Kenelle se viestitti tulostaan? Kaakkuritkin teki lahdellemme välilaskun. Ja joutsenet ovat tulleet. Viime vuonna niillä oli 6 poikasta, vain kaksi harjoitteli syksyllä lentoonlähtöä.





Kivityömaallamme kävi erikoinen vieras. Voi tätä pientä ketunpoikaa, se oli niin pieni, että sillä oli vaikeuksia kulkea kanervikossa (ja tuskin näkyy kuvassakaan). Mitä se teki yksin meillä ja mihin se oli menossa? Voipuneilla haukahduksilla se huuteli emoaan. Voi kun se löytäisi takaisin kotikoloonsa.
Vilskettä ja tapahtumia piisasi.



Vapunpäivänä meidän piti syödä vappubrunssi laiturilla, mutta oli niin kova tuuli, että katettiin suojaiselle seinustalle. Ruokalistalla oli valkosipulipestotoasteja, anjoviskiekkoja, graavilohta, naudan sisäfilepalasia ja kreikkalaista fetasalaattia. Kyytipojaksi oli kuohuviiniä, valko- sekä punaviiniä. Jälkiruuaksi oli Fazerin TV-mix –karkkeja! Kylläpä ruoka maistui hyvälle ulkona auringossa.





Syötyämme vatsat täyteen ja ruokalepoa suorittaessamme, katselimme, että kyllä olisi haravoimista, kukkien istuttamista ja vaikka mitä muuta. Ei jaksettu ryhtyä.




Kevätaurinko on aika armollinen. Tätäkään keittiötä ei ole siivottu kunnolla sitten viime kesän. Kanervakimppu on ainakin kaksi vuotta vanha. Mutta kuka näkee pölyt kun ilta-aurinko pistää sormensa peliin ja katsoo tarpeeksi kaukaa?




Terassikalusteita vähän korjailtiin ennen öljyämistä. Kaiken kaikkiaan mökkiviikonlopun tekemisen saldo jäi hyvin vähäiseksi, mutta viikonlopun anti olikin toisaalla.
Mutta jotta totuus ei unohtuisi, ensi viikolla jatketaan tämän työmaan kanssa.
Pryylaus muuten tarkoittaa sitä, että pryylillä (neulalla) heinää saadaan vedettyä perustuskankaan läpi oikeaan kohtaan tuolia. Eli pryylillä muotoillaan istuin oikean muotoiseksi. Siksi pryylataan ja pryylataan....