Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Vappufiilistelyjä



Vappuaattona töistä kotiin tullessani meillä oli täysi vappurähinä päällä. Meidän Ransu oli hyökännyt naapurin Nallen kimppuun. Nallen! Nehän on bestiksiä! Tai ainakin oli. Nalle on niin lempeä kuin vain vanhemman puoleinen kultainen noutaja voi olla. Mikä ihme tähän meidän lapaseen meni? Lukeeko sen vappupullon pohjassa R (=rähinä)? Kyllä Ransun isäntää ja emäntää hävetti. Toivoteltiin kuitenkin hauskaa vappua jne.




Vappu vietettiin mökillä. Katseltiin ja kuunneltiin lintujen kevätpuuhia. Telkiltä ei voinut välttyä - ne on lahtemme äänekkäimmät kaverit. Samat jätkät tappelee reviireistä vuosittain. Ne ottavat kovin yhteen silkkiuikkujen kanssa. Vappurähinät niilläkin. Yksi on nimetty Arskaksi. Ei voida tietää, onko se se sama joka kesä, mutta telkkä kuitenkin. Peipponen bongattiin. Rantasipi piti sen päiväistä meteliä, että sitä ei voinut olla huomaamatta, se on hauska keikistelijä. Kenelle se viestitti tulostaan? Kaakkuritkin teki lahdellemme välilaskun. Ja joutsenet ovat tulleet. Viime vuonna niillä oli 6 poikasta, vain kaksi harjoitteli syksyllä lentoonlähtöä.





Kivityömaallamme kävi erikoinen vieras. Voi tätä pientä ketunpoikaa, se oli niin pieni, että sillä oli vaikeuksia kulkea kanervikossa (ja tuskin näkyy kuvassakaan). Mitä se teki yksin meillä ja mihin se oli menossa? Voipuneilla haukahduksilla se huuteli emoaan. Voi kun se löytäisi takaisin kotikoloonsa.
Vilskettä ja tapahtumia piisasi.



Vapunpäivänä meidän piti syödä vappubrunssi laiturilla, mutta oli niin kova tuuli, että katettiin suojaiselle seinustalle. Ruokalistalla oli valkosipulipestotoasteja, anjoviskiekkoja, graavilohta, naudan sisäfilepalasia ja kreikkalaista fetasalaattia. Kyytipojaksi oli kuohuviiniä, valko- sekä punaviiniä. Jälkiruuaksi oli Fazerin TV-mix –karkkeja! Kylläpä ruoka maistui hyvälle ulkona auringossa.





Syötyämme vatsat täyteen ja ruokalepoa suorittaessamme, katselimme, että kyllä olisi haravoimista, kukkien istuttamista ja vaikka mitä muuta. Ei jaksettu ryhtyä.




Kevätaurinko on aika armollinen. Tätäkään keittiötä ei ole siivottu kunnolla sitten viime kesän. Kanervakimppu on ainakin kaksi vuotta vanha. Mutta kuka näkee pölyt kun ilta-aurinko pistää sormensa peliin ja katsoo tarpeeksi kaukaa?




Terassikalusteita vähän korjailtiin ennen öljyämistä. Kaiken kaikkiaan mökkiviikonlopun tekemisen saldo jäi hyvin vähäiseksi, mutta viikonlopun anti olikin toisaalla.
Mutta jotta totuus ei unohtuisi, ensi viikolla jatketaan tämän työmaan kanssa.
Pryylaus muuten tarkoittaa sitä, että pryylillä (neulalla) heinää saadaan vedettyä perustuskankaan läpi oikeaan kohtaan tuolia. Eli pryylillä muotoillaan istuin oikean muotoiseksi. Siksi pryylataan ja pryylataan....


torstai 9. huhtikuuta 2009

Ei suunnitellusti mutta kuitenkin HYVIN


Viime lauantaina sain sidontahommat tehtyä.
Otin rutkasti kuviakin. Yhdellä (väärällä) sormen painalluksella kaikki kuvat kuitenkin katosivat bittiavaruuteen. Kameran muistikortti tyhjeni sen siliän tien. Eli ei kuvia tästä työvaiheesta. Niin luulin.


Mutta kuinkas ollakaan...



Jouduin purkamaan joustinliinan "asennuksen".
Olin unohtanut korotuspalat kokonaan! Noh, helppohan on purkaa. Mutta voi perusteellista luonnettani: olin niitannut joustinkankaan TUPLASTI niin TIIVIISTI kiinni tuolin sarjoihin että VARMASTI pysyy!
Ja VARMUUDEN vuoksi 16 mm niiteillä!

Eli nyt siis sain kuin sainkin arkistoihini kuvia!
Hinta: 4 tuntia purin kertaalleen tekemääni (saa....nan niitit!) ja toiset neljä tuntia sovittelin ja viilailin koloja korotuspaloihin, jotta sidontalangat eivät hankaannu. Sitten tietysti liimat ja puristukset....






Purku/puusepänhommien jälkeen laitoin meriheinät koko "kakun" päälle. Homma oli pölyistä ja pölisevää, mutta rakastan heinien ihanaa tuoksua! Mieleeni muistuu mummolan naapurin navetan yliset, missä kakarana saatiin leikkiä.



Vihdoinkin tuolini alkaa jo muistuttamaan tuolia, eikö vain????
Jään hyvillä mielin pääsiäislomalle.
Pidetään huoli toisistamme!

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Jotakin valmista!



Kylläpä työhön ryhtyminen on välillä tahmeaa. Mutta kun sorvin ääreen vihdoinkin pääsi, ei meinannut taaskaan malttaa lähteä pois. Tällä viikolla olikin "säläpäivät", eli projektituoli sai olla rauhassa ja tein kaikkea muuta alta pois.

Siis ystävättäreni upean tuolin seuraan. Tuoli on hyvässä kunnossa, joten perusjutut + yksi liimaus ja toisen etukulman korjaus, kaunokainen ei muuta tarvinnut. Ja voisiko kangasvalinta olla parempi?






Olen saanut valmiiksi yhden rahin! Ei voi kun todeta, että kaunis, korkealaatuinen kangas tekee ihmeitä...









Palaillaan viikonloppuna uusilla kujeilla ja metkuilla :)