Verstaspäivä

Sain ystävättäreni tuolin reunanauhaa vaille valmiiksi.

Seuraavaksi suunnitelmissani oli lakata pikkutuolien sarjat.
Kävi kuitenkin niin, että olin ostanut huokeaa lakkaa, jonka piti sopia hyvin ruiskulakkaukseen, mutta eipä vain sopinutkaan. Yksi tuoli on nyt tehtävä uudelleen. On vain todettava, että aikaisemmin hyväksi huomattuja asioita ei kannata muuttaa, vaikka ne olisivatkin niitä ei halvempia. Kaikesta oppii – tehdään uudelleen, ei se sen kummempaa ole.

Sitten alkaakin paini projektituolin kanssa. Tuolin jousitus on seuraavana vuorossa. Jouset pitää saada sidottua oikeaan asentoon ja oikeaan korkeuteen. Tämä vaihe on kaiken a ja o.

Kun verstaspäivän jälkeen tulin kotiin, kotiovella vastaan tuli mahtava valkosipulin tuoksu. Mieheni ja poikani olivat valmistaneet lasagnea (ensimmäistä kertaa). Siihen tarvittiin kuulemma kaksi keittokirjaa ja yksi netti + tietysti ruoka-aineet. Hyvää oli. Arvatkaapa vain missä kunnossa keittiö oli? Ja kenen huoleksi se jäi? Silti se lämmitti sydäntäni kun pöytä oli koreana.



Vaikka en saanutkaan pikkutuolien sarjoja lakattua, piti kuitenkin sovitella verhoiltua istuinosaa ei lakattuihin sarjoihin ja yhteen pieleen lakattuun sarjaan. Tuolin rungon sävy ja istuinosien kangas on oikea. Siitä on hyvä jatkaa. Ei harmita, että yksi tuoli on tehtävä uudelleen.





Tuolien selkänojien mahonkiviilutetusta faneripinnasta selluloosalakan poisto vei suuren osan sunnuntaipäivästä. Onneksi ulkona oli niin lämmin, että saatoin kantaa työpöydän pihalle aurinkoon ja siiklata selkänojien lakkapinnat ulkona - eikä tarvinnut hengitellä lakan höyryjä sisällä.